Kilpisjärvi päiväryhmä

 

Päiväretkeläisten viikko Kilpisjärvellä 2. - 7.9 2019

Vaasan latulaiset viettivät syyskuun ensimmäisen viikon Käsivarren Lapissa, Kilpisjärven ja Skibotn’in maisemissa.

Kun vaeltajat oli ensimmäisenä päivänä saatettu Stordahlselvan laaksoon, päiväporukan urakka alkoi kiipeämällä kohti Steindahlen jäätikköä. Sää oli aurinkoinen ja lämpötila reippaasti yli 10 asteen. Taukopaikalla kuitenkin jo nähtiin, että jäätikköä ei ehditä sen päivän aikana saavuttaa. Ryhmä palasi takaisin todistettuaan taukopaikalla sitä ennen lammaskoirien ja paimenen hienoa yhteistyötä lammaslauman koossa pitämisessä ja joen ylittämisessä uiden.

Loppuviikolla oli tarkoitus huiputtaa Saana, mutta sille ajankohdalle oli ennustettu runsaita sateita. Ohjelmasta poikettiin ja Saana valloitettiin jo seuraavana päivänä. Tuuli oli kylmää huipulla. Suojaisissa paikoissa pystyttiin silti eväät syömään. Saana huiputus onnistuu nykyään vain pohjoispuolelta. Kiipeilypolkua on helpotettu rakentamalla vajaa 250 kivi-soraporrasta sekä osa polusta on pengerretty ja päällystetty tunturimaisemaan sopivalla pohja-aineella. Tänä kesänä aloitetun porras-alueen rakentaminen ei ole vielä valmis. Matkalla paljakka-alueella voitiin bongata kiiruna. Riekko viihtyy tunturin koivikkoalueella. Näitä kahta hyvinkin samannäköistä lintua on helppo ainakin tällä perusteella erottaa. Saanan huiputuksen jälkeen tunturi vielä kierrettiin.

Seuraavana päivänä lähdettiin Malla-laivalla kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Osa päiväporukasta vaelsi sinne Mallan luonnonpuiston kautta. Yhteinen paluu tehtiin Malla-laivalla.

Patikoimme vielä Saanan alueella Metsähallituksen pihasta lähtevältä reitiltä, jota rakennetaan ja parannetaan EU:n Leader-rahan turvin. Lopun päivää tutustuimme Metsähallituksen luontokeskuksen tarjontaan ja katsoimme videoita hiihtämisen (1930-luvulla tehty) ja patikoinnin iloista.

Yhtenä iltana kävimme kuuntelemassa Aleksi Mikolan esitelmää Linturetkellä tunturissa.

 

Arja Nukala